Visuaalinen
tarinankertoja
ainutkertaisille
ihmisille

Valokuvaaja Kameran takana

Hei, olen Eija!

Minun tarinani

Yksi suosikki asioistani lapsena oli katsoa läpi perhealbumeitamme. Minua kiehtoi kovasti nähdä kuvia hetkistä, joita en muistanut, ja matkustaa ajassa taaksepäin vuosiin, joina minua ei vielä ollut olemassakaan. Keitä vanhempani olivat ennen minua ja veljeäni, miltä he näyttivät ja mitä he tekivät. Ne kuvat olivat täynnä nostalgiaa.

Lapsena rakastin myös kirjojen lukemista ja piirtämistä. Muistan haaveilleeni edellisenä iltana, mitä piirtäisin seuraavana päivänä. Mitä aiheita kuvani esittäisivät ja mitä värejä käyttäisin. Vaikka olenkin kulkenut elämässäni monenlaisia sivupolkuja (mediatekniikan insinöörin opinnot, toimistotyöt, jne) ja ollut kotiäitinä kolme vuotta, palaan aina takaisin näihin samoihin perusasioihin: visuaalisuuteen ja tarinoihin.

Joten tässä sitä ollaan. Dokumentoin valokuviin aitoja ja rehellisiä tarinoita elämästä, rakkaudesta ja ihmisten välisestä yhteydestä. Elämän kauneus, pienet asiat, hiljaiset hetket ja aito villi rakkaus. Kaaos ja sotku, eriskummallisuudet, unenomaiset ja maagiset sekunnin murto-osat, ja ne ihan tavallisen ihanat hetket. Ohikiitävät muistot, joista haluat pitää kiinni. Jokaisen tarina on ainutlaatuinen ja minä haluan kertoa sinun tarinasi.

Tutustu minuun paremmin, mistä saan inspiraatiota ja lempiasioistani elämässäni.

“Arkista kauneutta”

Tämä kuva, jossa tyttäreni pitää kädestäni kiinni, on yksi kallisarvoisimmista kuvistani hänestä. Rakastan tuota kuvaa ja sen tarinaa.

Kuva esittää hyvin yksinkertaista ja arkipäiväistä asiaa. Kävelemme yhdessä käsi kädessä. Hän tutkii maailmaa ympärillämme sellaisella ihmetyksellä ja kiinnostuksella, joka vain lapsella on. Hetki on aito ja kaunis, jotakin hyvin arkipäiväistä, mutta minusta niin kaunista. Ja jonakin päivänä tällainenkin arkipäiväinen hetki on muisto vain.

Minä uskon, että onni on pienissä asioissa ja tuollaisissa hetkissä. Ja uskon vahvasti, että minun elämäntehtäväni tässä maailmassa on etsiä ja löytää elämän kauneutta pienistä arkisista hetkistä ja tallentaa ne valokuviin omalla tyylilläni.

“Inspiroidun jokapäiväisestä elämästä, pienistä asioista ja yhteydestä toisiin ihmisiin”

Minua inspiroivat ihmiset, heidän väliset yhteydet ja heidän ainutlaatuiset tarinansa. Luonnonvalo, liike, luonto ja sininen hetki. Matkustelu ja elokuvat. Ne pienet asiat, jotka usein jäävät näkemättä. Kesäillat ystävien kanssa ja hiljaisuudessa istuminen. Maailman näkeminen lapseni tavoin, hänen leikkiensä seuraaminen ja kuunteleminen.

“Yksinkertainen elämä, hyvä tarina ja loputtomat luovat ideat”

Piirtäminen, maalaaminen, ruoanlaitto - nautin suunnattomasti käsillä tekemisestä. Olen yksi niistä ihmisistä, jolla on aina loputon lista asioista, joita haluaisin opetella ja luoda. (Ja monen monta keskeneräistä projektia, jos ollaan rehellisiä.)

Lukeminen, hyvien elokuvien ja dokumenttien katsominen - todellakin pidän hyvistä tarinoista!

Järvessä uiminen, pyöräretki kaupungilla, piknikit ystävien kanssa, luonnossa seikkailu, saunominen ja kävely omilla kotinurkillamme - nautin hyvin yksinkertaisista asioista elämässä. Arvostan erityisesti aikaa yhdessä minulle rakkaiden ihmisten kanssa. Rakastan matkustamista, se tekee minut aina onnelliseksi ja inspiroituneeksi.

kuvausfilosofiani

Mitä odottaa kuvauksilta

1

   Lähestyn kuvauksia dokumentaarisesti ja luonnollisesti omalla runollisella tyylilläni. Kuvissani on kyse aidoista hetkistä ja vilpittömistä tunteista. Seuraan, mitä silmieni edessä tapahtuu, ja tallennan sen rehellisyyden kuviin.

2

     Olen hiljainen ohjaaja. Olen usein kuvatessani hiljaa, mutta annan myös ohjeita ja vinkkejä tarvittaessa. Pyydän teitä esimerkiksi kävelemään, istumaan tai nojaamaan toisiinne. Mutta en pyydä teitä asettumaan jäykkiin asentoihin ja hymyilemään kameralle.

3

     Ei haittaa, vaikka olo tuntuisi hermostuneelta ja vaivaantuneelta. Ymmärrän täysin, miten epämukavalta ja haavoittuvalta kameran edessä voi tuntua aluksi, mutta meillä on aikaa riittämiin tottua kameraan. Teen kovasti töitä sen eteen, että tuntisitte olonne mukavaksi ja luonnolliseksi.

4

      Sallin teidän olla omia itsejänne samalla kun jätän tilaa kauniille odottamattomille asioille, niin sanotuille välihetkille. Älkää siis välittäkö, vaikka kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Hiukset menee sekaisin tuulessa, vaatteet likaantuu, lapset juoksee karkuun. Se ei haittaa. Elämä ei ole täydellistä ja minä haluan tallentaa kuviin kaiken sen kauneuden ja epätäydellisyyden.

5

      Kuvaustyylini heijastaa aina kuvattavia ja heidän tarinoitaan, paikkaa ja säätä. Valokuvissani ei ole tarkoitus tehdä kaikkea aina samalla tavalla joka kerta. Kyse on teistä ja tarinastanne.

ystävällisiä sanoja

Siskot lotta & pia

Aluksi minua jännitti mennä kameran eteen, mutta Eijan rauhoittava ja ammattitaitoinen läsnäolo teki tunnelmasta luontevan ja mieluisan. Kuvaussessio oli itsessään rento ja hauska kokemus.

Eijan kuvattavana oleminen oli sujuvaa ja luontevaa. Eija antoi ohjeita, joita oli helppo seurata. Kuvaushetkeen oli helppo heittäytyä ja välillä jopa unohtaa kameran läsnäolo.

jonna & totte

Kuvattavana oleminen ei ole aiemmin tuntunut helpolta ja luonnolliselta, mutta Eijan lempeä ote ja persoona saivat meidät molemmat rentoutumaan sekä nauttimaan uudesta tilanteesta. Eijan tapa ohjata meitä kuvauksessa sai aikaan luonnollisen ja aidon ilmapiirin.

Annika & tomi

Kuvattavana ollessa Eijaan oli helppo luottaa – rentouduimme nopeasti ja kuvaus tuntui luontevalta ja ihanan spesiaalilta hetkeltä. Eija ymmärsi täydellisesti toiveemme ja toteutti ne vielä kauniimmin kuin osasimme toivoa.

henrika & mikko

ystävällisiä sanoja

ikuistetaan teidän tarina

Jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa. Valokuvillani haluan tallentaa tarinanne tästä hetkestä muistoiksi loppuelämäksi.